Tämä sivusto on lähetetty html-muodossa. Mikäli sähköpostiselaimesi ei näytä kirjettä oikein, voit lukea sen tästä


Hyvä Suomen Leirintäalueyhdistyksen jäsen

Nyt kesän korvilla on puhuttu paljon leirintäalueiden ja lomakylien leirintäpaikkojen turvaväleistä. Julkisuudessa on esitetty näkemyksiä, että turvavälit muuttuisivat siten, että matkailuajoneuvoyhdistelmän vetoautoonkin tulisi olla 4 metrin turvaväli. Tähän perustuvaa viranomaismääräystä ei kuitenkaan ole olemassa.

Harhaanjohtavan tiedon lähde on SF-Caravan ry:n ja SPEK (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö) keväällä julkaisema Leirintäalueen turvallisuusopas . Kysymyksessä on ohjeenluontoinen opas, jonka ohjeet eivät perustu sitoviin viranomaismääräyksiin paitsi muuten kun niiden perusta on sellaisista johdettavissa (lait, asetukset, viranomaismääräykset). Turvavälejä koskevassa kohdassa ei puhuta mitään siitä, että ne perustuisivat lainsäädäntöön tai muihin viranomaismääräyksiin. Mitään asian tiimoilta mainittuja siirtymäkausia ei ole olemassa eikä kumpikaan oppaan julkaisijoista ole viranomainen.

Siitä pitää lähteä, että turvavälien osalta kysymys on vain suosituksesta siihen saakka, kunnes niistä on olemassa sitovaa viranomaismääräystä. Suosituksia olisi hyvä noudattaa mutta jos ne eivät ole viranomaismääräyksiä, niiden rikkomisesta ei voi antaa sanktiota.

Kesäisin terveisin

Antti Saukkonen
toiminnanjohtaja

 
 

Jos haluat lähettää palautetta tai sinulla on kysymyksiä, ota yhteyttä asiakaspalveluumme:info@camping.fi

Jos haluat poistaa itsesi postituslistalta, klikkaa tästä.

Tiedotteen osoitelähde: Suomen Leirintäalueyhdistys Ry:n asiakasrekisteri